Elämälle kiitos!

Ulkona on upea ilma! Aurinko paistaa suomensiniseltä, pilvettömältä taivaalta ja monien moittima, puuskainen kova tuulikin on minusta ennemminkin voimauttauva viesti kesän tulosta. Ensimmäinen hellepäivä ja asteet yli 20:n. Yhtäkkiä kehoon ja mieleen virtaa energiaa ja voimaa. Sitä saa enemmän aikaiseksi kun mitä ajattelee kun virtaus on oikea. Eikähän tässä voi olla kuin kiitollinen kaikesta, taas.

Haluan kirjoittaa kiitollisuudesta ja positiviisesta ajattelusta kun sitä teemaa on eteeni "tuotu" taas pitkin viikkoa. Olen huomannut, että me ajattelemme niin kovin eri tavoin näissä asioissa.... - tai ehkä kyse on ennemminkin siitä, että me sanoitamme niin kovin eri tavoin näitä asioita? Joillekin koko positiivisuusajattelu on hölynpölyä. Toisille se on osa arkea ja sitten lienee se suuri enemmistö, joka ei koko asiaa ole edes ajatellut. Koska kiitollisuudesta on tullut yksi olennainen kantava voima elämässäni, tuli halu kirjoittaa siitä miten minä tätä asiaa olen ajatellut.

Vaikka monenmoista henkistä polkua ja teemaa on tullut kaiveltua nuoresta pitäen niin positiviisuusajattelu, ja kiitollisuusajattelu ennenkaikkea, tuli elämääni vasta noin vuosi sitten. Positiivisuus on minulle ennen kaikkea kiitollisuutta. Tavallaan niin päin että tuntemalla kiitollisuutta on mieliala positiivisempi.
Positiivisuuden koen dynaamisena olotila, joka minulle tarkoittaa sitä, että en todellakaan vain istu odottelemassa kaikkea hyvää tapahtuvaksi tuosta noin vain. En usko että kiitollisuus on mikään kosminen käteiskone, jolla voidaan jotenkin ajatuksen voimalla "tehdä" vaurautta tai aineellista hyvää. Itseasiassa ennemminkin uskon että mitä voimallisemmin tavoitellaan aineellista hyvää, sitä kauemmas se menee. Tietyllä lailla saat sen mistä luovut. Uskon että kiitollisuus ja positiivisuus on se voima jolla uskallamme nähdä mahdollisuutemme ja tarttua niihin, uskallamme yrittää semmoista mikä tuntuu mahdottomalta ja uskallamme uskoa itseemme ja mahdollisuuksiimme.

Melkoisen valitettavaa jotenkin, että positiivisuus ja kiitollisuusajattelu sai Suomessakin tunnettuutta lähinnä jenkkijulkaisujen kautta. Näissä julkaisuissa mm. Byrnen (Salaisuus) kaltaiset ihmiset kuvaavat kuinka kiitollisuuden avulla voit manifestoida itselle autoja, omaisuutta tai muuta vastaavaa. Vaikka tietyllä lailla noissa kirjoissa on paljon hyvääkin, niin olen usein miettinyt että millä koneella niistä saisi sen jenkkihömpän pois?

 Minä, kuten moni muukin, tarvein ulkoa tulevan syyn, joka sysäsi miettimään, voinko muuttaa todellisuuttani omien ajatustapojeni muutoksen kautta. Aloitin siis, monenmoisen epäonnen astuttua ylitseni useamman vuoden ajan, toissakeväänä säännönmukaiset kiitollisuusharjoitukset. Keskityin tuntemaan kiitollisuutta niistä asioista joita elämässäni oli. Tutkailin niitä ja tein niille tilaa ajatuksissani. Kiittäminen huonon päivän päälle ei tullut itsestäänselvyytenä. Kiitollisuuden tunteminen päivinä, joiden sisällössä oli katkeroittavia elementtejä, oli haastavaa, mutta tein sen silti. Kuukausien ajan kiitollisuuden harjoittaminen oli osa jokapäiväistä elämääni.

Tein päivittäin listaa niistä asioista, joista voin kiittää olosuhteista riippumatta. Kiitin auringosta, pilvistä, ehjistä sukista, kyvystä liikkua, olla ja elää jne. Ajattelin aina, että kiittämisen tarkoituksena on siis ennenkaikkea muistaa mikä kaikki elämässäni on hyvin, vaikka kaupunki ympärillä olisi tulessa tai rauniot vieressä savuaisi.

Tuntuu turhauttavalta törmätä edelleen toistuvasti ihmisiin, joiden käsitys kiitosharjoituksista on sellainen, että kaikesta kurjastakin pitää kiittää. Seurauksena on hampaitten välistä sihistyjä, katkeruudella kuorrutettuja kiitossanoja. Ihmettelen jos ihminen senkaltaisen harjoittamisen myötä, ei ajan mittaan menetä kykyään tuntea aitoa kiitollisuutta mistään? Minusta on vaikea ymmärtää mitä sellainen kiitos palvelee? Eikö kiitollisuus pitäisi olla sydämenlaulua ja sielun soimista? Ei katkeraa kitinää. Jokaisessa hetkessä on jotain hyvää. Siis jotain aidosti itsenään hyvää asiaan. Jos ei muuta niin sitä että on kyky hengittää?

Mitä kiitetään? Kiitä ketä tai mitä haluat. Minun kiitokseni meni universumille, sille elämän ja energian voimalle johon minä uskon. Sinä voit osoittaa kiitoksesi juuri siihen, mikä sinusta sopivalta tuntuu. Kiitos on tietenkin hyvä osoittaa myös kanssaihmisille aina kun siihen on vähänkään aihetta.

Minä siis kiitin, yksinollessani ja itsekseni sekä toisia ihmisiä aina kun mahdollista. Kiitin iltaisin, kiitin aamuisin, laadin kiitoslistoja ja keskityin täyttämään aina kiittäessäni koko olemukseni syvällä kiitollisuudentunteella joka tuntui värisyttävän koko sielua ja kehoa. Kiitin kaikesta mahdollisesta. Istuin alas ja kirjoitin pitkän, useiden sivujen mittaisen, yksityiskohtaisen ja harkitun listan siitä miltä unelmieni elämä näyttää. Missä asun, työskentelen, entä terveyteni, ihmissuhteeni, raha-asiat, ihan kaikki ja pienintä yksityiskohtaa myöten.  Mitä sitten tapahtui?

Ensimmäisten viikkojen jälkeen tunsin vointini paremmaksi, mielialani rauhallisemmaksi ja tasapainoisemmaksi. Tunsin kärsivällisyyteni lisääntyneen ja ihmeellisen rauhan itsessäni. Alkoi tapahtua erinäisiä mukavia sattumuksia, parkkipaikoille tuli sopivasti tilaa aina minun autolleni kun saavuin, juuri silloin joku lähti, sain yllättäviä lahjoja ystäviltä, voitin pieniä voittoja rahapeleissäkin vaikka en niitä edes tavoitellut harjoitusten kautta ym. Mutta ehdottomasti suurimpana, sain työpaikan ja juuri senkaltaisen työn, jonka olin unelmieni elämää kirjoittaessani kuvannut!

Kiitollisuus avasi minua näkemään enemmän niitä asioita, jotka elämässä on hyvin, koska niitä on aina ja kaikilla. Se avasi myös pohtimaan mitä onnellisuus on ja miten se saavutetaan. Tunnen kiitollisuutta joka päivä, tänäänkin monesta asiasta, vaikka listojen laadinta on jäänyt pois, samoin säännölliset harjoitukset. Ainoa mikä on jäänyt tavaksi minuun on kolminkertaisen kiitoksen hokeminen mielessä tai ääneen, aina kun joku onnistuu. Samassa yhteydessä tunnen kuinka kiitollisuus täyttää mieleni ja keho aivan samoin kuin aiemmin säännöllisesti harjoitellessa. Ehkä palaan tämän postauksen innoittamana toviksi päivittäisen kiittämisen pariin.

Haastan sinut harjoittamaan kiitollisuutta ja katsomaan mitä tapahtuu. Ole elämälle avoin ja anna sen tuoda eteesi oman virtansa mukaisesti niitä asioita mitä se haluaa. Keskity kiitollisuuteen. Älä kiitä katkeruuden tai vihan kautta, äläkä tyhjänpäivaisesti, vaan kiitä aidon ilon ja kiitollisuuden tunteen kyllästämää kiitosta niistä asioista, joista tunnet iloa. Älä kiitä palkinnon toivossa, vaan kiitä kiittämisen ilosta. Kiitollisuus avaa mielemme sille, että emme pitäisi elämän asioita itsestäänselvyyksinä. Tämä on erityisen tärkeää koska useimmiten ne mihin heräämme harjoittelun kautta, ovat juuri niitä tärkeimpiä, niitä jotka niin helposti hukkaamme itsestäänselvyyksien suohon. Kiitollisuuden vaikutuksessa onnellisuuteen ei ole mitään mystistä. Kiitollisuutta harjoittamalla mielesi harjoittuu huomaamaan paremmin positiivisia asioita. Positiivisten asioiden aiempaa parempi tunnistaminen ja tietoinen tunnustaminen lisää onnellisuuden tunnetta elämässäsi.


Kiitos siis sinulle joka luit tämän, kiitos auringosta, kiitos upeasta tuulesta joka sieluani tuulettelee, kiitos kesästä joka ovella kolkutat, kiitos pienistä aukeavista lehdistä puissa, kiitos siitä on minulla on ruokaa mitä syödä, kiitos ystävistä, kiitos vanhemmista, kiitos että jaksoin taas hyvin, kiitos tästä onnesta jota tunnen- kiitos, kiitos, kiitos!

Mistä sinä voit kiittää juuri nyt?