Olin eilen luennolla jossa käsiteltiin hyvää elämää. Luennon takana olivat Hidasta Elämää sivustojen Pekka "Pequ" Nieminen ja Sampo Manninen. Nelituntisen session lopussa Sampo Manninen kysyi, tuliko oivalluksia. En osannut vastata.
Vasta tänä aamuna, hitaalla sunnuntain käynnistelylenkillä, sain mieleni auki solmusta, tuli. Tuli oivalluksia, en vain osannut pukea niitä sanoiksi eilen. Luennon aikana tehtiin meditaatioharjoituksia. Yhden harjoituksen aikana Sampo kysyi jotenkin näin, että mitä sinä tekisit jos epäonnistuminen ei olisi mahdollista. Tämä jäi kaikumaan päässäni. Eilisen illan ja tämän aamun, se pomppi mieleeni uudelleen ja uudelleen. Mitä jos epäonnistuminen ei olisi mahdollista? Mitä minä tekisin elämässäni, jos en voisi epäonnistua?
Millainen olisi maailma, jossa ihminen voisi ensisijaiseksi tavoitteekseen asettaa sen, että eläisi täysillä, hetkessä, elämän virran myötäisesti, jopa onnea tavoitellen? Mitä jos kukaan ei asettaisi toisilleen rajoja sen suhteen mihin tämä pystyy? Jos emme arvioisi toinen toisiamme, itseämme, niin kovasti.
Mitä jos juuri tänään, huomenna, ylihuomenna, luopuisit epäonnistumisen pelosta? Mitä on epäonnistuminen lopulta? Hetkellinen harha-askel, mahdollisuus oppia elämästä, eikö se oikeammin olekin elämän rikkautta? Ja jos sen väreily onkin positiivinen, niin onko se epäonnistumista ensinkään? Eikö se lopultakin ole vain elämää? Elämä uudistaa itseään joka hetki, jokainen sekunti on uusi mahdollisuus alkaa alusta? Etkö käyttäisi sen mahdollisuuden ja päästäisi irti epäonnistumisista?
Mitä ikinä Sinä tekisitkään tänään jos et voisi epäonnistua, tee se! Et voi epäonnistua! Sillä alati uudistuvassa elämässä ei voi epäonnistua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti