Kenen joukoissa seisot?

Elämällä on tapana tempaista mukaansa ja sitten, niinkuin usein käy, sitä vaan huomaa menevänsä sen vauhdissa yhä lujempaa ja lujempaa. Pahimmillaan matkaa tekee kuin luotijunassa, jolloin kaikki olennainen vaan vilisee ikkunan takana. Näet kaiken tärkeän mutta, vain ohimennen. Vauhdin kaventama näkökenttä vie kyvyn nähdä ympärille ja vauhti itsessään lisää illuusiota siitä että menossa ollaan ja ennenkaikkea eteenpäin. Se mitä siinä tohinassa jää väistämättä näkemättä on, että todellisuudessa mennään vain yhteen suuntaan. Kiireellä ja nauttimatta. Siellä yhden suunnan päässä on kaikki mitä tavoitellaan. Niinhän, vai niinkö?

Nykyään puhutaan paljon hidastamisesta, hitaasta elämästä, downshiftaamisesta ja slow foodeista. Kaikki henkisen hyvinvoinnin foorumit huutaa samaa; kiirehdi hitaasti. Pysähdy ja ole läsnä hetkessä. Meditoi ja maadotu. Toisinaan sieluni parkaisee "minähän yritän!".

Tehokkuuden, elinikäisen oppimisen ja YT neuvottelujen yhteiskunnassa, asuntolainaisen keski-ikäisen pysähtyminen tuntuu itsetuhoiselta missiolta. Yritän downshiftata vapaalla ja tehostaa töissä. Pitää olla enemmän, nopeammin, huolellisemmin ja paremmin. Kun työssä puskee draivin päälle, on kotona työlästä downshiftailla meditoinnin ja muun kautta tekemättä siitäkin suoritusta. Yhtäkkiä kaikki kääntyy väärinpäin ja more is less??

Työelämän tehokkuusvaade tuomitsee hitaan ja nautinnollisen elämän tavoittelun. Kestävyysvajeen kurittama "hyvinvointi"yhteiskunta komentaa ihmisiä työmarkkinoille, risulla, kepillä tai kainalosauvalla. Veronmaksajia tarvitaan. Kaikenlaisen verokurituksen ja leikkauslistojen, kautta pyritään ajamaan ne viimeisetkin hidasta elämää, itsetuntemusta ja henkistä haihattelua harrastavat oman onnen tavoittajat ja työkyvyttömät töihin veroja maksamaan. Yhteinen hyvä vaatii yksilön uhrauksia. Me uhraudumme isomman hyvän eteen.

Joidenkin lähteiden mukaan feikkilainaus
mutta lähteestä riippumatta asia osuu.

Meihin on iskostettu ulkoapäin hyvyyden vaade jota me itsekin ruokimme. Ihmisen tulee olla hyödyksi. Hyödyksi lähimmäisille, yhteiskunnalle, ihmiskunnalle, ympäristölle, ja jos siinä kaiken ohessa onnistuu olemaan, ikäänkuin pyrkimättä, vahingossa ja sattumalta, hyödyksi myös itselleen niin, hyvä on. Mutta missään nimessä se ei saa olla tavoite.

En halua väittää että yleinen hyvä ei ole tärkeää. Haluan tietenkin elää yhteiskunnassa joka huolehtii heikoista, sairaista, lapsista ja vanhuksista. Tottakai näen velvollisuudekseni ottaa kanssaihmiset huomioon. Mutta tätä elämääni, tällaisenaan ainutkertaista, ainutlaatuista, en ole ole valmis antamaan ainoastaan, täysin ja pelkästään yhteisen hyvän oravanpyörään.

Miksi pitäisi? Et voi kuolla toisen puolesta, miten voisit elää toisen puolesta?

Haastan miettimään onko elämäsi sinulle tärkeät asiat siinä pääroolissa sinun elämässäsi? Saako se, mikä on olennaisinta, eniten sitä aikaa, joka puolestaan on arvokkainta mitä meillä on? Tehoyhteiskunnasta pois hyppääminen vaatii tietoista hyppiä pois markkinatalouden kulutusyhteiskunnasta. Oletko valmis vaihtamaan tavaroita ja hyödykkeitä aikaasi? Pienempi televisio, vähemmän laukkuja, vaatteita, kenkiä? Viikon etelänmatkan kokonaiskustannuksilla voi helposti ottaa parikin viikkoa palkatonta lomaa töistä. Nykyisillä kesämökkien hankintahinnoilla voisi lomailla vuoden ilman palkkaa, ihan niissä kodin nurkissa? Kärjistän mutta periaate on sama.

Miten vaikuttaisi kulutustottumuksiimme jos muistaisimme että jokainen osto/hankinta veloitettaisiin suoraan pois vapaa-ajastamme. Jokainen uusi kenkäpari, tarkoittaisi puolen päivän vapaan menetystä. Raha on sangen näennäinen maksuväline, kun todellisuudessa se maksu tapahtuu ajan menetyksenä. Jokainen ostopäätös lisää työntekemisen velvollisuuden määrää. Tietenkin, jos työ on onnellisuuden lähde elämässä niin tasapaino säilyy.

Ehkä on kuitenkin hyvä välillä pysähtyä miettimään kuinka paljon tarvitsee ja mitä, luotijunassakin?

Olen kuullut sanottavan: "Ei ole puutetta rauhallisesta asuinpaikasta, vaan

rauhattomuus johtuu siitä, ettei sydämessä ole rauhaa."

"Ei omaisuudesta ole puutetta, vaan puute johtuu siitä, ettei sydän ole osaansa tyytyväinen."

Mee-Tse - 12 kirjaa