Koen tärkeäksi aloittaa toteamalla, että uskon ihmisen sananvapauteen. Uskon, että jokaisella, on oikeus mielipiteeseensä, ja uskon, että kaikkien mielipidettä tulee kunnioittaa. Äiti ja elämä, on opettaneet, että jotkut mielipiteet on hyvä pitää ominaan, eikä kaikkea kannata sanoa ääneen. Uskon myös ihmisten arvon yhdenvertaisuuteen. Haluan uskoa, että nainen ja mies, ovat ihonväristään tai uskonnostaan riippumatta yhtä arvokkaita.
Europarlamenttivaaliehdokas, 52 vuotias oikeustieteen kandidaatti Jon Hellevig ei taida jakaa uskoani. Ilmeisesti hänen maailmassaan ei ole ollut koskaan merkittävää naista, tai hän ei koe erityisen lämpimiä tunteita naisia kohtaan noin yleensäkään. Koko kahakka sai alkunsa perjantaina, kun Hellevig sai lukea lehdestä Karita Mattilan kieltäytyneen esiintymästä äkillisesti sairastumista paikkaamaan palkatun Putin myönteisen kapellimestarin kanssa Richard Strauss konsertissa 11. ja 12 huhtikuuta. Jotain tapahtui ja viikonloppuna Hellevigin mieli nyrjähti tästä asiasta.
Jossain naksahti ja Hellevig toimi kuten kuka tahansa järkevä aikuinen ihminen----- tai sitten ei. Hellevig pohdiskeli asiaa viikonlopun ja vihdoin sunnuntai-aamuna avasi tietokoneen ja alkoi kirjoittaa. Nyt oli Karita Mattila tehnyt virheen. Hellevigin näppäimistö lauloi kunnes teesi oli valmis. Enterin painallus ja koko Facebookin yleisö sai lukea mitä Hellevig oli mieltä. Mielipide on yksinkertaisen terävä. Karita Mattila oli natsihuora aka Eva Braun. Hellevig kannusti kannattajiaan vainoamaan Karita Mattilaa vapaalla, töissä, kaikkialla ja raiskaamaan tämän. Sosiaalisen maailman pyörät lähtivät pyörimään.
Päivällä Itsenäisyyspuolue, jonka listoilta Hellevig pyrki eduskuntaan, irtisanoutui Hellevigin lausunnoista. Hellevig itse suivaantui tästä lisää, ja ilmoitti sunnuntai-iltana luopuvansa ehdokkuudestaan. Tovi myöhemmin selvisi että luopuminen ei tässä vaiheessa enää onnistu. Minä toivon että olisi onnistunut. Luonnollisesti Hellevigin Facebook sivua siivottiin siinä ohessa. Iltapäivästä Hellevig jo selitteli, että raiskaus oli semmoista henkiseen raiskaukseen viittavaa. Jossain vaiheessa Hellevig oli kuitenkin jo selvitellyt Karita Mattilan konserttiaikatauluja ja saanut kannattajansa innostumaan. Poistettujen kirjoitustenkin jälkeen jäljelle jäi siistitty, mutta napakka uhkaus joka oli edelleen luettavissa sivuillaan tätä kirjoittaessani:
"Ei koskaan enää
anneta Karta Mattilan esiintyä rauhassa Suomessa. Aina kun se tulee tänne
rääkymään niin mennän sinne teilaamaan toi Natsi-huora!!! Kun kuulette sen
liikkeistä, niin kertokaa mulle. Vastaanotetaan se lentokentällä, hotellilla,
kämpillä, ooperalla, vapaaajalla. Ei ikinää anneta tolle natsii-huoralle rauhaa
ennen kuin se pyytää polvillaan anteeksi Suomen ja Venäjän kansoilta."
Minua ei lohduta että Hellvigin kirjoitustaito on olematon. Minua ei lohduta että Karita Mattila itse ottaa asian kevyesti. Minua ei lohduta että monet ihmiset tuntuvat olevan sitä mieltä, että Hellevig vain suutuksissaan päästeli moisia juttuja. Minua ei lohduta Hellevig selittelee tarkoittaneensa henkistä raiskausta.
Minä olen huolissani. Olen surullinen ja kauhuissani siitä määrästä "seuraajia" mikä Hellvigillä on. Olen surullinen siitä, että koulutettu mies näkee kohtuulliseksi kehoittaa joukolla vainoamaan ja raiskaamaan naisen, jonka mielipide ei miellytä. Itseasiassa minusta Karita Mattilan mielipide tai toimintapa on yhdentekevä. Itseasiassa sillä, että mielipide kohdentui Putin-kriittisesti, ei pitäisi olla mitään väliä. Minulle päällimmäisenä väliä on vain sillä, että koulutettu suomalainen mies, kehoittaa ihmislaumaa vainoamaan ja raiskaamaan natsihuoraksi ja Eva Brauniksi nimittämänsä naisen. Miksi? Sen vuoksi, että tämän mielipide ei sovi omaan ajatusmaailmaan.
Minä haluaisin sallia, ja yritänkin, myös Hellevigille ja hänen kannattajilleen mielipiteen vapauden. Minusta on kuitenkin pelottavaa, jos sen sallimiseksi pitää sallia oikeus huoritella tai uhata naista äärimmäisellä seksuaalisella väkivallalla. Yhteiskunta, joka sivuuttaa ja ohittaa naisen joukkoraiskaukseen kehoittamisen mitättömänä ylilyöntinä, ei minusta ole kaukana siitä yhteiskunnasta, jossa naisen kasvoille voidaan heittää akkuhappoa, tämän mielipiteen tai valintojen vuoksi.
Naisen raiskaaminen vallankäytön välineenä tai osana sotatoimia, on osoitus kyvystä äärimmäiseen julmuuteen. Sodassa sillä pyritään loukkaamaan ja nöyryyttämään vihollinen. En tiedä mitkä Hellevigin tarkoitusperät olivat, mutta minusta uhkaus oli törkeydessään käsittämätön. En myöskään usko hetkeäkään Hellevigin ontuviin selityksiin uhkauksen alkuperästä. Äärimmäisessä raivossa ihmisen kuori kaatuu ja ydin tulee esille, koska kaikki voima menee raivon suitsemiseen, eikä kulissien pitoon enään jää voimia. Hellevig tarkoitti mitä sanoi. Ydin tuli esille. Raivo ja äärimmäinen fyysisen vahingoittamisen halu.
Minä toivon, että sivistynyt yhteiskuntamme, ottaa Hellevigin kaltaisten fundamentalistien uhkaukset tosissaan ja osoittaa, että niitä ei tulla suvaitsemaan. Minä toivon että Karita Mattila, ottaa uhkaukset tosissaan ja ryhtyy niihin toimiin, joihin hän lain puitteissa on oikeutettu ja siten osoittaa, että tätä ei suvaita.
Minä toivon että me naiset ja tytöt, emme alistu maailman Hellevigien uhkailujen kohteeksi. Minä toivon, että tulevaisuudessakin asumme yhteiskunnassa ja maailmassa, jossa naisilla tytöilläkin on oikeus mielipiteeseensä ja sen esille tuomiseen ilman fyysisen väkivallan pelkoa.
Minä en halua elää Hellevigin Suomessa, tai Hellevigin EU:ssä. En usko että yhdenkään naisen, tytön tai pienen tyttölapsen on siellä hyvä elää. Se on maailma, jossa naista saa huoritella, ja naisen saa tai hänet suorastaan tulee, joukolla raiskata, jos tämän mielipiteet koetaan loukkaavina. Mitkään selittelyt eivät muuta, tai poista sitä viestiä minkä Hellevig halusi välittää, siinä onnistuen; naisella ei ole mitään olevaista arvoa. Tiedostan kipeästi että tämän kirjoituksen jälkeen myös minun on syytä pelätä. Hellevig tai kuka tahansa hänen lukuisista kannattajistaan, saattaa olla seuraavaksi minun ovellani?
Miksi tämä on minusta tärkeä asia? Sen vuoksi, että halusimme tai emme, elämme yhä yhteiskunnassa, jossa naisten ja miesten tasa-arvo ei ole arkitodellisuutta. Mistä sen tietää? Sen tietää siitä, että naisia tytötellään. Sekä siitä, että kokouksen kymmenestä osallistujasta sihteeriksi valitaan lähes aina nainen, ja puheenjohtaksi mies, siitä huolimatta vaikka osallistujissa olisi vain se yksi nainen. Tutkimustulosten mukaan maassamme parhaiten pärjänneitä ovat ne naiset, jotka ovat ulkonäöstään hävittäneet lähes kaikki sukupuolen erottavat merkit. On lyhyet hiukset, vähän meikkiä, jakkupuku tai muu pukeutuminen, joka ei kurveja korosta. Pärjätäkseen maailmassamme, naisen tulee olla mies? Naisia löytyy, huolimatta heidän kyvystään onnistuneeseen metamorfoosin mieheksi, korkeista asemista verraten vähän kuitenkin. Puuttuuko naisilta kunnianhimoa, vai onko hinta liian korkea?
Suomi ylpeilee tilastoilla, joilla todennetaan tasa-arvoisuuden toteutumista. Mutta onko yhteiskunnassa tasa-arvoa rapauttavia mikrokulttuureja, joiden hyvinvointi syö tasa-arvoa sisältäpäin? Niin kauan kun suvaitsemme, tai sivuutamme Hellvigin kaltaiset kohkaajat, on. Toivon, että todellisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden rakentamiseksi suojelemme naisten yhdenvertaista oikeutta fyysiseen ja psyykkisen koskemattomuuteen. Kouluterveyskyselyn tulosten (2013) mukaan etenkin ammattikoulussa opiskelevat tytöt kohtaavat usein häirintää ja kaltoinkohtelua. Huorittelua, puristelua, ahdistelua. Tytöistä 33 % on kokenut joskus tai toistuvasti jotain seuraavista: vastentahtoinen intiimi koskettelu, maksun tarjoaminen seksistä, seksiin painostaminen tai pakottaminen. Vastaava luku lukion tytöillä oli 23 % ja peruskoulun tytöillä 20 %.
Me rakennamme todellisuutta diskurssin kautta. Arjen puheemme ja sanamme rakentavat sitä todellisuutta, jossa me elämme. Sanat, puhutut ja kirjoitetut, rakentavat todellisuuttamme, muokkaavat arvojamme ja yhteiskuntaamme. Minä toivon, että voisimme yhdessä rakentaa turvallista tulevaisuutta sillä, että emme salli vihapuhetta. Minä toivon, että yksikään nainen tai mies, ei ota kevyesti Hellevigin uhkauksia. Eilen ne kohdentuivat Karitaan, huomenna....?
Jos haluamme lopettaa kiusaamisen ja asiattoman käytöksen nuorten keskuudessa, tulevaisuuden maassamme, tulee meidän aloittaa aikuisista. Toivon, että Hellevigin kaltaisille öykkäreille ja uhkailijoille tehdään selväksi, että on olemassa rajoja mitä ei ylitetä. Ei vaikka kuinka kiukuttaisi!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti