Kiitollisuus, onni ja mielenrauha

Vähintäänkin mielenkiintoisen vuoden vedellessä viimeisiään päätin kirjoittaa vielä edes tämän yhden postauksen tälle vuodelle. Olen ollut aika hiljaa paristakin syystä. Ensinnäkin muu elämä ja sen rytmittäminen on vienyt tilaa. Toisekseen pääni sisällä on kimpoillut niin monia keskeneräisiä prosesseja ja ajatuksia että en tietoisesti ole halunnut edes yrittää pukea niitä sanoiksi. Miten sanoittaa sellaista mitä ei itsekään ymmärrä, mistä ei ole vielä mielipidettään muodostanut?

Kuluneen vuoden aikana pääteeman tuntuu muodostaneen eräänlainen tasapaino. Asiat ovat asettuneet paikoilleen. Vai onko sittenkin niin että minä olen löytänyt sen mielenrauhan, tilan jossa voin antaa asioiden tulla ja mennä, jossa osaan ottaa vastaan sen mitä tulee, hyväksyä asiat sellaisina kun ne ovat, yrittämättä muuttaa niitä?

Vaikka pieni Buddha sisälläni on vahvistunut, ei se toki aina ole ensimmäisenä esillä. Toisinaan hermostun ja kiihdyn asioista, silloin kuormitusta on yleensä muutenkin enemmän. Mutta aina, pienen tauon päälle, löydän sisäisen Buddhani ja sen olennaisimman, yhden pienen kysymyksen joka muuttaa kaiken. Tunteiden myrskytessä, mistä tahansa syystä, kysyn itseltäni vain yhden kysymyksen: "onko se tärkeää?". Tiedättekö, hyvin harva asia on. Useimmat joita väitämme tärkeiksi ovat niitä joissa egomme on ottanut osumaa tai joissa me haluamme jonkin asian menevän tietyllä tavalla, jonkun ihmisen toimivan tietyllä tavalla. Sen sijaan että hyväksyisimme asioiden ja ihmisten luonteen ja antaisimme niiden olla. Ei kaikella tarvitse olla paikkaa, lokeroa ja leimaa. Asiat vaan olevat. Tämän olen tänä vuonna oppinut. Melko huikeaa eikö?

Olen oppinut keskittymään olennaiseen, tarttumaan työhön. Osaan antaa asioiden olla, osaan paremmin luopua hallinnan tarpeesta. Loppujen lopuksi on tärkeintä ymmärtää olevaisuuden luonne ja oma olevaisuutensa osana ykseyttä. Minulle elämä ei ole kilpailua eikä siinä ole tärkeintä miten paljon omistaa, eikä siinä ole tärkeää määrittää sitä miten sijoittuu suhteessa toisiin, tai miten toiset suhtautuvat ja sijoittuvat suhteessa sinuun. Olennaisinta minulle on ollut päästä kosketuksiin oman ytimeni kanssa, eheytyä, täydentyä ja saavuttaa mielenrauhaa. 

Kuluneen vuoden ajan olen tuntenut käsittämätöntä kiitollisuutta ja onnenpotkuja. Elämä ei aina vie niinkuin toivoisi, mutta aina siten kuten minun parhaakseni on. En murehdi menneitä enkä stressaa tulevaa, elämä on tässä ja nyt. Koko vuoden olen tuntenut olevani keskellä käsittämätöntä hyvää ja onnea. Eikä se tarkoita etteikö kohdalla olisi ollut vastoinkäymisiäkin. Mutta kaiken keskellä olen tiennyt varmuudella että elämä kantaa. Koen saavuttaneeni vuoden aikana jotain niin olennaista että huomaan tässäkin olevani kyvytön kuvaamaan sitä riittävän hyvin. Alleviivasin tekstistä niitä joita koen olennaisimmiksi

 Vaikka kaikki on kesken on kaikki kuitenkin niin valmista, täydellistä, tässä ja nyt, keskellä epätäydellisyyttä. Joka päivä olen onnellisempi kuin eilen ja mitä onnellisempi olen sitä ihmeellisempiä onnenpotkuja tielleni on osunut. Tämän olon lähteille soisi jokaisen pääsevän.

Kaikki lähtee kiitollisuudesta, ja joulunaika jos mikä, on otollinen kiitollisuuden tunteiden harjoittamiselle. Kiitollisuutta seuraa onni.... kokeile vaikka ;)