Kenen syy?

Ystäväni jakoi facebookissa kuinka hänen läheisensä haudalta, oli varastettu, hänen sinne rakkaudella istuttamansa monivuotiset kukat. Luin kommentteja ja aloin näpyttelemään omaani. Ihan kauheaa tuommoinen. Mielessä pyöri minkälainen mielipaha tuosta jää, ja kuinka hirveä juttu. Olin jo hyvää vauhtia kirjoittamassa kuinka kauhean pysyvä mielipahan lähde tuommoinen teko toiselle, ja on kuinka jotain hirveän ainutkertaista on viety. Kunnes yhtäkkiä tajusin sen. Kirjoitukseni oli lietsomassa toisen mielipahaa, ei liennyttämässä sitä.

Me emme voi läheskään aina, ainakaan tietoisella tasolla, valita sitä minkälaisia tapahtumia kohtaamme, ja elämme. Me olemme siinä mielessä olosuhteiden uhreja. Se mitä voimme kuinkin valita aina, vaikka se on välillä vaikeaa hyväksyä, on oma suhtautumisemme siihen mitä meille tapahtuu. Moni asia voi olla valitettavaa, mutta harva kohtalokasta.

Me luomme itse oman uhritarinamme tai sankaritarinamme. Olemme erinäisten kovien kohtaloiden objekteja vain jos itse niin valitsemme. Meillä on aina itsellemme vastuu siitä millaiseksi kukin kokemus meille muodostuu. Me itse kirjoitamme oman elämämme tarinaa, joka lopulta on sarja kokemuksia, ja niistä jääneitä tunnemuistoja.

On vaikeaa hyväksyä vastuu omasta onnellisuudestaan. Osa kapinoi pitkään sitä vastaan. Se tarkoittaa sitä olet itse vastuussa omista ikävistä kokemuksistasikin. Yksin ja ainoastaan sinä. Sen hyväksyminen tarkoittaa sitä, että olet pakotettu oikeasti luopumaan toisten syyttelystä, ihmisten osoittelusta, tai onnettomien tapahtumien listaamisestä. Me itse kirjoitamme omaa arkitodellisuuttamme joka hetki. Vain sinä ja sinä yksin, olet vastuussa siitä oletko onnellinen vai et.

Oma vastuu omien tunteiden, ja kokemusmaailman rakentaminen tulee ehkä selviten esille, jos kuvittelet tilanteeseen avioparin. Toinen on kotona valmistellut ruuan pöytään ja siivonnut, jotta toisen olisi ihana tulla kotiin pitkän päivän päällä. Kotiintulijan päivä onkin ollut ennenkuulumattoman huono. Ikäviä asiakkaita, ilkeita pomoja ja paskoja työkavereita. Kotiintulija ei saapuessaan näe siivottua kotia ja valmista ruokaa. Hän näkee vaan että eteisen lattialla on jonkun takki, ja tunnistaa tuoksusta että ruokana on jonkunsortin paisti. "Miksi täällä lattialla on taas takki" huoh, "En minä kyllä tähän aikaan jaksa syödä mitään paisteja" , huoh, "Haluan vaan nukkumaan, nyt täällä haisee ruoka koko kämpässä, miten täällä voi nukkua", huoh. "pesitkö sinä edes sen paidan minkä pyysin?" . Ilta päättyy siihen että kumpikin menee pahalla mielellä nukkumaan. Kotiin töistä saapunut, suhtautui kaikkeen hyvään kielteisesti. Hän valitsi saada kielteisen kokemuksen. Kotona ahkeroinut pahoitti mielensä, hän valitsi mielipahansa. 

Mielipaha ei aina ole valinta ikävässä tilanteessa, me kaikki olemme nähneet ihmsiä jotka suhtautuvat äärimmäisellä positiivisuudella, ja huumorintajulla vastoinkäymisiin. Olemme myös kohdanneet niitä jotka kiukuttelevat, ja polkevat jalkaa vaikka taivaalta sataisi mannaa. 

Mielipaha, katkeruus, ja syyttely, kaikki valintoja. Jokaisen omia. Me jokainen valitsemme, joka hetki sen miten kuhunkin kokemukseen suhtaudumme. Ei tietenkään ole tavoite, että kurjien asioiden edessä hypimme riemusta. Me voimme silti opetella ottamaan tunteen vastaan, JA päästämään siitä irti, pitämättä kiinni ja takertumatta.

Jos otamme vastuun omasta onnellisuudestamme, voimme kaiketi auttaa myös toisia oman onnellisen elämätarinansa kirjoittamisessa? Kun ystävä kertoo murheistaan, autatko rypemään siinä vain näkemään sen yli?

Pyyhin kaiken kirjoittamani pois. Kirjoitin lopulta lyhyen kommentin, jossa totesin, että ikävä juttu ja parempaa tätä päivää. Otetaan tunne vastaan ja päästetään irti? Emme voi valita kokemuksiamme, mutta aina, - AINA, voimme valita kuinka suhtaudumme niihin!