Möyrein, pyörein ja kieriskelin siinä pettymyksessäni, sovittelin marttyyrinkruunua päähäni, avauduin ja hain tukea. Onneksi kohdalleni osui viisas ystävä, joka kahdella lauseella asetteli asioita mittasuhteisiinsa. Ne sanat tarttuivat, jäivät itämään. Luotettava ystäväpiiri netissä, auttoi muotoilemaan tapahtunutta.
Kun petyt, hae peiliä ihmisistä tunteillesi, sillä yksinään ne johtavat sinut harhaat. Egosi ruokkisi sielun requiemiä loputtomiin, ystävät tuovat mittasuhteita. Aamulla heräsin levänneenä, ja tietoisena edellisen päivän pienuudestani.
Mitä pettymys sitten on? Se on tunne, jonka laukaisee tapahtuma tai tilanne, joka ei mene toivommallamme, tai odottamallamme tavalla. Se on tilanne, jossa joudumme sen vääjäämättömän tosiasian eteen, että emme oikeasti hallitse elämää, tai sen tapahtumia, edes omamme. Olemme osa suurempaa kokonaisuutta, jossa muuttuvien varianttien määrää on mahdoton ennustaa. Kun asiat ei mene kuten haluamme, ottaa ego osumaa. Seurauksena on minän sielunmessu. Minä olen tehnyt niin paljon, minä olisin ansainnut enemmän, minä olisin ansainnut edes tämän, minä en pyytänyt niin paljoa, miksi aina minä, miksei koskaan kukaan muu, minä kärsin, minä luovun... minä, minä, minä... sielu värisyttää kyyneleet pintaan ja tuo värisevän kärsimyskehon esiin. Jos tunne saa riittävästi valtaa (annat sille tilaa), olet hetkessä yhtä suurta haavaa. Surevaa, värisevää, tärisevää haavaa.
Mitä hyötyä pettymyksestä on? Pahimmillaan se antaa egolle mahdollisuuden ohittaa kaikki ohjausjärjestelmämme, joka vie meidät loputtoman pitkälle Via Dolorosalle ja uhrin tielle, marttyyrinkruunulla tai ilman. Parhaimmillaan se antaa meille mahdollisuuden tutkia olennaisinta. Kärsimyskehomme ja loputtoman itsekästä minäämme. Pettymys syntyy useimmiten loputtoman pienistä tapahtumista. Asioista, joilla ei ole loppujen lopuksi merkitystä suuremmassa mittakaavassa. Suurempi mittakaava on se, että elämme, ja hengitämme, olemme. Pettymys antaa meille mahdollisuuden kasvattaa henkistä minäämme. Sitä minää, joka tavoittelee henkistä kasvua, rakastavaa mieltä, läsnäoloa hetkessä.
Tein avauksen pettymyksen tunteelle, avasin sen ytimen ja löysin sieltä kirkkaalla äänellä "minäminäminätahdon"-virttä laulavan egon. Olin surullinen pienuudestani, mutta iloinen että sain harjoitella taas kerran suuruutta. Häpeän kuinka pienestä kompastuin, ja kuinka pinnassa egoni vielä on, iloitsen että pääsin harjoittelemaan suuruutta, ja kykenin kohtaamaan mitättömyyteni.
Buddhalaisuudessa elämän pettymyksiin viitataan tuomalla esille, että elämä on luonteeltaan kärsimystä, ja että onnellisuuden löytämiseksi ihmiseen tulee tutkiskella, itseään, että onni tulee löytää sisältä, ei ulkoa. Pettymystä on kolmenlaista; sitä että odottaa tulevaa pettymystä, kohtaa pettymyksen tai jää kiinni aiemmin tapahtuneeseen pettymykseen. Pettymys on seurausta siitä että sisäiset odotukset, ulkoinen maailma ei kohtaa. Niin käy usein. Kun asiat ei mene niinkuin haluaisit kannattaa antaa pettymyksen tunteelle rajattu, mutta pieni tila. Kannattaa hakea perspektiiviä asioihin ystäviltä, yksin mittasuhteet häviävät helposti. Avoimelle itsetutkiskelulle kannattaa antaa tilaa, kärsimyskehon marttyyrilaulu kannattaa kyseenalaistaa. Ja viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä tulee mahdollisuus harjoittaa hyväksyvyyttä itsessään. Hyväksyminen tarjoaa vapauden ja mahdollisuuden irtipäästämiseen. Egon lauluun mukaanlähtö tekee elämästä kovin paljon hankalampaa.
Buddha sanoo, että koemme kaiken kahdeksan huolenaiheen kautta: hyöty, menettäminen, ylistys, syytös, nautinto, kipu, onnellisuus ja onnettomuus. Me tavoittelemme tietenkin hyötyä, ylistystä, nautintoa ja onnea. Buddha kuitenkin puhui edellemainituista “kauheina kaksosina”, koska kukin noista saapuu vastakohdan kanssa. Ei voi olla avoin ylistykselle saamatta syytöksiä. Ei voi kokea nautintoa tuntematta tuskaa. Tämä on todellisuutemme luonne. Buddhan mukaan tämän kieltäminen, on kärsimyksemme ydin. Takerrut positiivisten asioiden tavoitteluun, ja tunnet lisääntyvissä määrin vastenmielisyyttä kaikkia negatiivisia tapahtumia kohtaan. Ja kuitenkin, huolimatta kaikista ponnisteluistasi, et saa moniakaan tavoittelemistasi asioista, tai menetät kiinnostuksesi niihin tai menetät ne. Tämä on Buddhan mukaan ensimmäinen totuus; tyytymättömyyden tunne (duhkha), on lopulta mukana kaikissa kokemuksissa, joissa identifioidumme tarpeisiimme.
Pettymykset ovat siis väistämätön osa elämää. Miksi taistella vastaan? Sen sijaan voi työstää itsessään hyväksyntää sille, että elämässä asiat ei aina mene niinkuin me haluamme, ja se on osa elämän luonnetta. Elämän jatkuva muuttuvuus ja ennalta arvaamaton luonne antaa meille mahdollisuuden oppia itsestämme ja löytää sen oman sielunsuunnitelmamme. Emme aina saa mitä haluamme, mutta saamme mitä tarvitsemme. Se ei tietenkään ole tae siitä, että näemme sen mitä meille tarjotaan. Kaikki ei aina tule elämäämme siinä muodossa, toivoimme. Vaatii siis taitoa nähdä sielulla, ei silmillä. Älä siis anna egosi ajaa elämääsi, koska silloin sielu ei näe ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti