Pitkästä aikaa, on ollut aikaa tarttua kirjoihin. Lukemisen nautinnon uudelleen löytäminen, on herättänyt soimaamaan itseään siitä, että tuli luovuttua kaunokirjallisuudesta. Kirjojen lukeminen jäi, kun alla kaihersi alati syyllisyys siitä, että olisi luettava koulukirjoja, työkirjallisuutta, eli aina oli paljon "tärkeämpääkin" luettavaa. Tätä aiheetonta syyllisyyttä olen havahtunut harmittelemaan vasta nyt.
Mikä voisi olla tärkeämpää kuin tehdä niitä asioita, joista saa iloa ja nautintoa elämään? Mikä voisi olla tärkeämpää, kuin saada elämyksiä ja kokemuksia, sekä oivalluksia lukemansa kautta? Lukea rikasta monimuotoista kirjallisuutta, elähdyttää olemustaa mielikuvien kautta ja nauttia siitä, kuinka tarina saa puitteet ja siivet omien sielun silmien kautta. Olin unohtanut kuinka ihanalta kirja tuntuu käsissä, miltä se tuoksuu, ja kuinka sen sanat virittävät. Olin unohtanut nauttia.
Lomailun olennaisin ydin lie saavutettu sinä hetkenä, kun mieli, ja keho on valmiita antautumaan suloiselle joutulaisuudelle täydellisesti ja kokonaan. Sinä hetkenä, kun on varaa laskea kirja sylistä, ja antaa kahvin jäähtyä kuppiin, vaan seuratakseen taivaalla lipuvia pilviä, niiden muotoja, varjoja ja valoja. Sinä hetkenä, kun viimeisinkin osa itsestä, on valmis luopumaan kaikista velvollisuuksista, ja suorittamisesta. Sinä hetkenä kun pystyy hyväksymään sen, että olla läsnä tässä hetkessä, on kaikki.
Uskon tavoittaneeni tämän tunteen näin viimeisen lomaviikon aikana. Aion tänä vuonna tehdä töitä sen suhteen, että jokaiseen arjen päivääni sisältyisi tunti, tai kaksi lomaa. Suloista joutulaisuutta, jolloin vain katsoisin kuinka pilvet lipuvat sinisellä taivaalla, kuuntelisin kuinka tuuli suhisee puissa, tunnustelisin miltä lämmin aurinko tuntuu iholla, tai seuraisin sateen pisarointia ikkunaan ja kuuntelisin pisaroiden tanssia katolla. Hetkiä jolloin olisin vaan, läsnä, siinä hetkessä. Tekisin vain niitä asioita joista saan iloa ja nautintoa elämään. Niitä asioita, jotka hoivaavat kehoa, mieltä ja sielua. Sitä pyhää kolminaisuutta, joka meissä kaikissa on.
Ole läsnä tässä hetkessä, sillä siinä on kaikki!
Tee asioita, joista saat iloa ja nautintoa, sillä se, on elämäsi tarkoitus!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti