lauantai 10. tammikuuta 2015

Shindo - the way of the gods


Osana vuodenvaihteen monenlaisia uusia alkuja, myös liikunnan ja ennenkaikkea liikkuvuuden lisääminen kuuluu suunnitelmiini. Koska koen viime vuonna ennen kaikkea panostaneeni henkiseen kehitykseen, koen että nyt on aika panostaa enemmänkin siihen kehoon sekä kehon ja mielen hyvinvoinnin yhdistämiseen. Tänä vuonna siis mieli saa virikkeitä luovien taiteiden parissa sekä itse tekemällä että näkemällä. 

Osana kehonhuoltoa olen palannut puhtaan ruokavalion pariin ja jo reilussa viikossa vointi on parantunut merkittävästi. Kehon puhdistautumisesta kielii lähestyvä flunssakin (Lienee aika harvan tietoisuudessa, että usein ruokavalion ja siten kehon puhdistamisen seurauksena on jonkin sortin flunssa parin viikon sisällä?).

Viime viikolla, havaittuani aamun lehdenhakureissulla että jos Aino-tossu nyt lipeäisi alta kaatuisin todennäköisimmin kuin punapuu metsässä - tikkusuorana lujasti maahan iskeytyen, tiedostin että kehon venyttely ja liikuttelu on välttämätön osa keski-ikäistyneen kehoni huoltoa. Ystävän innostamana lähdin kokeilemaan Shindoa. Kokemus oli niin miellyttävä että halusin jakaa siitä täälläkin.

Shindo on on japanilaisen taitoluisteluvalmentaja Kazuko Kuratomin 1980-luvulla kehittämä hoito-, rentoutus- ja venyttelytekniikka. Venyttely johon osallistuin oli ryhmätunti lämpösalissa. 

Shindo koostuu kuudesta venytyksestä jotka kohdistuvat kehon meridiaaneihin ja rentouttavat tyyppillisesti jännittyneitä kehonosia (hartiat, alaselkä ja jalat). Oli etukäteen kovin jännittynyt siitä kuinka mahdan taipua kaikkiin asentoihin. Muutaman asennon kohdalla ohjaaja esitti myös vaihtoehtoisen , lempeämmän asennon, jonka kummallakin kerralla valitsin. 

Tunnin ajan venyttelin kehoani lempeästi ja suorittamatta, kuten ohjaaja muistutteli, eri asentoihin. Hengitin ulos pahaa ja sisään hyvää; lempeyttä, rakkautta ja muuta. Venytyksissä on paljon liikkuvia elementtejä kuten venytyksen ajoittaminen oikeaan hengitysvaiheeseen, ja ojennuksen samoin. Myös mieli pitää tuoda mukaan hengitykseen. Läsnäoloa siis parhaimmillaan. Lämmin sali pehmensi kehoni ja venyi yli odotusteni. Silti tein myös yllättäviä havaintoja paikoista joissa tunsin kireyttä. Jo ensimmäisen liikkeen lopussa oikea kylkeni kramppasi kipeästi. Hengittelyllä sekin helpotti. Samoin huomasin että minun oli vaikea rentouttaa leukaani ja huomasin sen suorastaan kiristyvän. On yllättävää kuinka vaikeaa on niinkin yksinkertainen asia kuin raskas uloshengitys suun kautta. Silti sarjan lopussa huomasin, kenties pitkästä aikaa, käyttäväni paremmin koko keuhkokapasiteettiani. 

Sarjojen aikana ohjaaja kiersi salia käyden jokaisen osallistujan luona. Minun kohdalleni hän saapui neljännen liikkeen kohdalla, jonka tein siis muunneltuna selin maaten. Hän kävi läpi molemmat käsivarteni pehmeästi puristellen pienen puuvillapyyhkeen lävitse. En tiedä mitä tarkkaan ottaen tapahtui mutta tunsin valtavaa iloa ja riemua. Kosketus kutitteli jotenkin sydänalaani. Se jätti lämpimän ja rennon tunteen.

Tunti meni ohi nopeasti ja sen lopulla kasvoillani oli typertynyt hymy joka pysyi siinä vielä seuraavan päivän. En tiedä tuntuiko keho notkeammalta mutta illan aikana aineenvaihdunta vilkastui merkittävästi ja seuraavana päivänä esiinnousi tämä flunssan alku, jonka odotin saapuvaksi vasta viikon päästä. Suurin vaikutus oli nauru ja ilo joka ikäänkuin saapui sisääni. En osaa kuvailla sitä paremmin kuin sanomalla kuinka tunsin nauravani sisältä parin päivän ajan. Iloa tunnen edelleen, kaksi päivää myöhemmin. 

Ulkoinen venyttely hoitikin jollain tavalla eniten mieltäni? 

Ilmoittauduin välittömästi samaan myös ensi viikolla. Jos kehon ja mielen yhteys toimii jo ensimmäisen kerran jälkeen näin, niin mitä se onkaan kun sitä harjoittaa säännöllisesti? 
Varasin ohjelmaani myös Ying-joogaa ja Pilatesta. Tämä kehon ja mielen yhteys lie asia jota on syytä tutkia monelta kantilta ja kaikin keinoin.

Shindo on sarja venytyksiä joita voi ja tulisikin tehdä myös kotona, itsekseen, osana arjen rutiineita. Jos et ole kokeillut ja kehon ja mielen yhteys kiinnostaa niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Ohjauksessa on hyvä aloittaa niin ei tule rikkoneeksi itseään. 

Kehon ja mielen yhteyden löytäminen kiinnittää meidät syvemmin itseemme ja käsillä olevaan hetkeen. Tietoinen läsnäolo on tavoittelemisen arvoista.

Namaste <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti