sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Ole onnellinen !

"Minun sukissani on reikiä,
kaikista pareista
vähintään toisessa.
Useimmiten jalkapohjassa

joten niitä ei näe."

Palaan blogin ääreen pitkän tauon jälkeen. Kevät on ollut ihanaa aikaa ja täynnä uusia alkuja, niin henkisessä kasvussa kuin ihmissuhteissakin. Olen enemmän onnellinen tänään kuin eilen, mutta vähemmän kuin huomenna. Alan epäilemään että ne seitsemän huonoa vuotta on todella siirtyneet taakseni ja olen päässyt kiinni niihin seitsemään hyvään.

Olen huomannut että onnellisuuteni on toisille rasite, ihan yhtälaillä negatiiviset pessimistit ovat rasittaneet minua. Pahan kierteessä pyöriskelevän, katkeran ihmisen seura on kuluttavaa. Olen huomannut että oman sydänvalon kirkastumisen myötä aistin entistä herkemmin nämä elämän vihoittamat ja katkeroittamat ihmisparat. Minuun viha, katkeruus ja pahansuopaisuus vaikuttaa vielä niin monella tavalla, että olen nähnyt parhaaksi vetäytyä sellaisten ihmisten lähettyviltä. Tunnen myötätuntoa mutta jokaisen on löydettävä se oma polkunsa. Ystävänä sitä voi ja pitää tukea, mutta kenenkään terapeutiksi ei pidä alkaa, sitä varten on ammattilaiset. Minun tehtäväni on kulkea vain tätä omaa tietäni. Tänä keväänä olen panostanut omaan hyvinvointiini enemmän kuin vuosiin, kun karsii sen arjen normihälyn ympäriltään aukeaa tilaa johonkin muuhun. Se on ihmeellistä ja on todella kannattanut.

Elämän voima on ihmisen kyvyssä jatkuvasti uudistaa itseään. Olen huomannut että uusien asioiden kokeilu on voimauttavaa ja avaa mieltä enemmän kuin mikään muu. Fyysisesti ja psyykkisesti en ole vuosiin voinut paremmin. Matkahan on monin tavoin alussa mutta juuri tänään koen että olen perillä siinä elämässä jota haluan elää.

Mitä olen sitten tehnyt? Olen ennenkaikkea elähdyttänyt aistejani. Olen tarjoillut kokemuksia kaikille aisteilleni niin ulkoilun, kun taiteen ja kulttuurin parissakin. Olen hionut itsessäni niitä taitoja joita olen aina pitänyt vahvuuksinani, sen myötä olen vahvistunut lisää. Myös kykyni kuulla intuitiotani ja sitä sisäistä ohjausta, on vahvistunut, samoin mielenrauha on lisääntynyt.

Mielenkiintoisin ja suurin muutos on se, että tämän kaiken myötä on eteeni alkanut tulemaan kasapäin uusia mahdollisuuksia ja ilonaiheita. Ehkä ne ovat aina olleet siinä, mutta en vain ole nähnyt sitä. Joka päivälle sataa onnellisia sattumia ja tällä kertaa minä näen ne selvästi. Olen ottanut itse vastuun omasta onnellisuudestani ja se todella toimii. Toki en ole suojassa arjen vastoinkäymisiltä, välillä pieniltä, välillä suurilta, mutta kykyni käsitellä niitä on merkittävästi parantunut. Elämään kuuluu ylä- ja alamäkiä, viime kädessä sinä yksin päätät mistä osasta elämäsi tarinaa kudot, ylä- vai alamäestä. Et voi vaikuttaa kaikkiin vastoinkäymisiin joita elämässä kohdalle tulee, mutta aina voit vaikuttaa siihen miten ne kohtaat ja millaisen kokemuksen itsellesi niistä rakennat.

Rohkaisen sinua samaan, etsi uusia asioita, kokeile ja liiku mukavuusvyöhykkeesi ulkopuolelle. Ojentaudu kohti sosiaalisia tilanteita ja ole kiinnostuneempi kuulemaan toisen tarinaa kuin kertomaan omaasi, voit yllättyä. Ole enemmän aisteja kuin ääntä, ole läsnä hetkessä.  Haasta itseäsi hiomaan vahvuuksiasi, poistamaan ennakkoluuloja. Haasta itsesi näkemään aidosti se hyvä, jota sinun elämässäsi on. Joskus kun on ollut oikein vaikeaa, olen iltaisin vaatinut itseäni miettimään sitä vanhaa viisautta; entä jos sinulla olisi huomenna vain ne asiat mistä tänään olet kiitollinen? Silloin kiitollisuuden, ilon ja onnenaiheita on helpompi nähdä. Ennenkaikkea, valitse olla onnellinen juuri nyt tässä hetkessä, kun pääset kiitollisuuden, ilon ja onnen energiaan kiinni, tulet näkemään kuinka paljon positiviisia muutoksia elämääsi alkaa ilmaantumaan. Se on sen arvoista.

"Minun kevääni on kukkea ja raikas, 
täynnä neliapilan lehtiä 

auringonpaistetta ja sateenkaaria,
rakkautta ja runoja.
Minun kevääni on ainutkertainen
täynnä uusia alkuja
usvaisia aamuja ja kevään keltaista,
uutena ja uhkeana.

Minun kevääni on nyt."












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti