Uskallusta

Elämässä ei takuita, uskalletaan tänään?

Ilon anatomiasta

Tiesitkö että elimistömme ei kykene erottamaan tekonaurua aidosta, joten niiden fysyiologiset vaikutukset on samat? Nauraminen lisää mielihyvähormien tuotantoa, nostaa kipukynnystä, lisää luovuutta, tehostaa hengitystä ja avaa tunnelukkoja. Milloin olet viimeksi nauranut, oikein kunnolla, sydämesi kyllyydestä?

Tänään on hyvä päivä nauraa ;)

Ole onnellinen !

"Minun sukissani on reikiä,

kaikista pareista

vähintään toisessa.

Useimmiten jalkapohjassa

joten niitä ei näe."

Palaan blogin ääreen pitkän tauon jälkeen. Kevät on ollut ihanaa aikaa ja täynnä uusia alkuja, niin henkisessä kasvussa kuin ihmissuhteissakin. Olen enemmän onnellinen tänään kuin eilen, mutta vähemmän kuin huomenna. Alan epäilemään että ne seitsemän huonoa vuotta on todella siirtyneet taakseni ja olen päässyt kiinni niihin seitsemään hyvään.

Olen huomannut että onnellisuuteni on toisille rasite, ihan yhtälaillä negatiiviset pessimistit ovat rasittaneet minua. Pahan kierteessä pyöriskelevän, katkeran ihmisen seura on kuluttavaa. Olen huomannut että oman sydänvalon kirkastumisen myötä aistin entistä herkemmin nämä elämän vihoittamat ja katkeroittamat ihmisparat. Minuun viha, katkeruus ja pahansuopaisuus vaikuttaa vielä niin monella tavalla, että olen nähnyt parhaaksi vetäytyä sellaisten ihmisten lähettyviltä. Tunnen myötätuntoa mutta jokaisen on löydettävä se oma polkunsa. Ystävänä sitä voi ja pitää tukea, mutta kenenkään terapeutiksi ei pidä alkaa, sitä varten on ammattilaiset. Minun tehtäväni on kulkea vain tätä omaa tietäni. Tänä keväänä olen panostanut omaan hyvinvointiini enemmän kuin vuosiin, kun karsii sen arjen normihälyn ympäriltään aukeaa tilaa johonkin muuhun. Se on ihmeellistä ja on todella kannattanut.

Elämän voima on ihmisen kyvyssä jatkuvasti uudistaa itseään. Olen huomannut että uusien asioiden kokeilu on voimauttavaa ja avaa mieltä enemmän kuin mikään muu. Fyysisesti ja psyykkisesti en ole vuosiin voinut paremmin. Matkahan on monin tavoin alussa mutta juuri tänään koen että olen perillä siinä elämässä jota haluan elää.

Mitä olen sitten tehnyt? Olen ennenkaikkea elähdyttänyt aistejani. Olen tarjoillut kokemuksia kaikille aisteilleni niin ulkoilun, kun taiteen ja kulttuurin parissakin. Olen hionut itsessäni niitä taitoja joita olen aina pitänyt vahvuuksinani, sen myötä olen vahvistunut lisää. Myös kykyni kuulla intuitiotani ja sitä sisäistä ohjausta, on vahvistunut, samoin mielenrauha on lisääntynyt.

Mielenkiintoisin ja suurin muutos on se, että tämän kaiken myötä on eteeni alkanut tulemaan kasapäin uusia mahdollisuuksia ja ilonaiheita. Ehkä ne ovat aina olleet siinä, mutta en vain ole nähnyt sitä. Joka päivälle sataa onnellisia sattumia ja tällä kertaa minä näen ne selvästi. Olen ottanut itse vastuun omasta onnellisuudestani ja se todella toimii. Toki en ole suojassa arjen vastoinkäymisiltä, välillä pieniltä, välillä suurilta, mutta kykyni käsitellä niitä on merkittävästi parantunut. Elämään kuuluu ylä- ja alamäkiä, viime kädessä sinä yksin päätät mistä osasta elämäsi tarinaa kudot, ylä- vai alamäestä. Et voi vaikuttaa kaikkiin vastoinkäymisiin joita elämässä kohdalle tulee, mutta aina voit vaikuttaa siihen miten ne kohtaat ja millaisen kokemuksen itsellesi niistä rakennat.

Rohkaisen sinua samaan, etsi uusia asioita, kokeile ja liiku mukavuusvyöhykkeesi ulkopuolelle. Ojentaudu kohti sosiaalisia tilanteita ja ole kiinnostuneempi kuulemaan toisen tarinaa kuin kertomaan omaasi, voit yllättyä. Ole enemmän aisteja kuin ääntä, ole läsnä hetkessä.  Haasta itseäsi hiomaan vahvuuksiasi, poistamaan ennakkoluuloja. Haasta itsesi näkemään aidosti se hyvä, jota sinun elämässäsi on. Joskus kun on ollut oikein vaikeaa, olen iltaisin vaatinut itseäni miettimään sitä vanhaa viisautta; entä jos sinulla olisi huomenna vain ne asiat mistä tänään olet kiitollinen? Silloin kiitollisuuden, ilon ja onnenaiheita on helpompi nähdä. Ennenkaikkea, valitse olla onnellinen juuri nyt tässä hetkessä, kun pääset kiitollisuuden, ilon ja onnen energiaan kiinni, tulet näkemään kuinka paljon positiviisia muutoksia elämääsi alkaa ilmaantumaan. Se on sen arvoista.

"Minun kevääni on kukkea ja raikas, 

täynnä neliapilan lehtiä 

auringonpaistetta ja sateenkaaria,

rakkautta ja runoja.

Minun kevääni on ainutkertainen

täynnä uusia alkuja

usvaisia aamuja ja kevään keltaista,

uutena ja uhkeana.

Minun kevääni on nyt."

Lottovoitto ja kateus

Aamulehdestä silmiini osunut ilmoitus sai minut miettimään onko entinen, epämiellyttäväksi kokemani yhteistyökumppani tipahtanut ojasta allikkoon, vai onko hänen kohdalleen osunut ennennäkemätön onnenpotku. Jälkimmäisen ajatuksen tullessa mieleeni jouduinkin vastakkain sen tunteen kanssa joka mieleen tulee, kun jollekin jota kohtaan on negatiivisia tunteita, tapahtuukin jotain hyvää. Oli tietenkin paljon epämiellyttävämpää ajatella että ilmoituksen takana piili käsittämätön onnenpotku kuin epäonnistuminen. 

Kateus herää kun ihminen, jota kohtaa minulla on ristiriitaisia, negatiivisiakin tunteita, kokee onnenpotkun, sanotaan vaikka lottovoiton. Jännästi toisen onni on minulta pois.

Tunne oli mielenkiintoinen ja jäin kiinni sen analysointiin. Buddhalaisuudessa koko opin ydin muodostuu neljästä jalosta totuudesta. Nämä käsittelevät kärsimystä, sen syitä, lakkaamista ja lakkaamisen johtavaa tietä. Buddhalaisuuden perusopetuksiin kuuluu että näitä jaloja totuuksia ei tule sokeasti uskoa vaan ne tulee itse kokemuksen kautta uskoa todeksi.

Kärsimyksen yhteydessä Buddha käytti sanaa Dukkha. Dukkha ei tarkoita pelkästää kärsimystä vaan se on käsitteenä laajempi. Dukkhaa on kolmenlaista. Sen ilmeisin muoto fyysinen ja henkinen kärsimys, sairaus, vanhuus, kuolema. Toinen Dukkha on muutoksen kärsimys, kaikki on enemmän tai vähemmän väliaikaista ja siten loppuu aikanaan. Tästä seuraa luopumisen tuskaa, läheisistä, ystävistä, tavaroista, olosuhteista ja niin edelleen. Kolman dukkhan muoto on yleistä epätyydyttävyyttä esim. maailman luonteesta johtuen.

Kärsimyksen syyksi Buddha sanoi ihmisen itsekkään halun ja takertumisen ihmisiin, materiaan ja niin edelleen. Jatkuvasta muutoksesta johtuen mikään ei ole pysyvää joten seuraa kärsimystä kun joudutaan luopumaan. Halun kohteina Buddha luettelee aistinautintojen halun, olemisen halun ja olemattomuuden halun. Koska näitä haluja ei voi pysyvästi ja siten täysin täyttää, seuraa kärsimystä. Halu ei siis itsessään ole ongelma mutta siihen takertuminen tekee siitä ongelman.

Kärsimys lakkaa kun takertuminen, viha ja tietämättömyys poistetaan. Tähän johtaa Jalo kahdeksanosainen polku jonka lopussa, on buddhalaisuuden oppien mukaan nirvana.

Näin lyhyesti siis. Buddhalaisuuden oppi kärsimyksestä tuli mieleeni koska se liittyy mielessäni myös kateuteen. Kateuden pohjalla on aina halu. Kun haluat jotain jonka joku toinen saa, syntyy kateutta. Usein näyttäisi olevan niin että kateuden syntyyn riittää sekin että toisen kohdalle osuu mikä tahansa onnenpotku. Silloin vaaka heilahtaa, toinen saa, minä en. Koska halutaan uskoa oikeudenmukaisuuteen niin itsestä katsoen tilanne näyttää usein epäreilulta. Se tietysti ruokkii kateutta ja vihaakin.

Entä jos kohtalomme ei olekaan sattumusten summa, kuten Sauli Niinistö sanoi, vaan toisistamme riippumaton, henkilökohtainen ja ainutlaatuinen polku? Mitä jos tässä vertailujen maailmassa, emme vertaisikaan elämäämme ja matkaamme toisiin, vaan näkisimme sen yksin ainutlaatuisena polkuna jolla jokaisella askeleella on merkitys ja tarkoitus. Toisten ihmisten polut risteävät usein kanssamme ja silloin ne kohtaamiset ja tapahtumat saavat niitä merkityksiä joita me itse niille annamme.

Toinen ihminen toimii kivuliaan usein meille peilinä. Se että toiseen ihmiseen syntyy negatiivisia tunteita, onkin aidosti itsetutkistelun paikka. Miksi joku ihminen menneestä herättää minussa epämiellyttäviä tunteita? Miksi tämän kohdalle osunut onnenpotku tuntuisi minusta epäreilulta? Mistä voi tietää sitäkään mikä on kellekin se onnenpotku, lottovoitto? Kuka määrittelee sen mitä kukakin ansaitsee ja mitä ei? Se että jonkun kanssa on selvittämättömiä ristiriitoja tai jonkin vanha kahnaus painaa mieltä -kertooko se pohjimmiltaan niistä asioista ja tilanteista joissa minä en ole saanut olla oikeassa? Onko niin että tunteesta irtipäästäminen, on vaikeaa vain silloin kun tuntuu että on tullut kohdelluksi väärin, asiat ei ole menneet tahtoni mukaan? Onko siis pohjimmiltaankin kyse halusta? Halusta olla oikeassa, Olemme enemmän kiinni oikean ja väärän asettelussa kun kukaan meistä haluaisi myöntää. 

Meitä kasvatetaan uskomaan oikeaan ja väärään aika monella tavalla. Pilvin pimein löytyy sananlaskuja siitä kuinka jotenkin hyvä saa aina palkkansa ("lopussa kiitos seisoo"), samoin paha ("paha saa aina palkkansa"). Meille opetetaan, että universumissa on oikeudenmukaisuuden laki jonka mukaan kaikki lopulta menee. Pettymys tulee epäreiluuden kokemuksesta. Ongelmallista on sekin että kukaan meistä ei lopultakaan voi tietää mitkä kunkin ansiot tai niiden puutteet ovat, ja jokainen on enemmän tai vähemmän sokea omilleen.

Ongelmallista on usein sekin että oikea ja väärä eivät useimmiten ole niin absoluuttisesti määriteltävissä. Hyvätkin asiat voi tulla huonoissa paketeissa ja toisinpäin. Vain sinä voit määrittää  mikä sinulle on onnea ja mikä epäonnea. Koskaan et voi määrittää miten toinen omalla kohdallaan kokee. Empiriinen kokemukseni tietää että onnikin voi tulla sangen surkeissa paketeissa. Joskus se mikä kohdalla tuntuu epäoikeudenmukaiselta pahalta, voi vuosien kuluttua näyttäytyä sangen toisessa valossa.

Haluaminen ja sen suitsiminen on vaikeaa yhteiskunnassa ja maailmassa joka tuputtaa meille haluttavia asioita joka suunnalta. Tavaraa, elämää ja ihmisuhdetta, lehdet, televisio ja netti täynnä mielikuvia ja ideoita siitä miten kaikki voisi olla paremmin. Lue sunnuntain mainosposti ajatuksella ja huomaat haluavasi yhtä sun toista. Miten katkaista halun kierre? Miten löytää tyytyväisyys asioiden tilaan ja lakata vertailemasta omaansa toisiin?

Hyvä alku voisi olla halu omien tunteiden ja ajatusten aitoon ja rehelliseen tarkasteluun. Omien halujen ja kateudenkin tunteiden äärelle pysähtyminen, ei tuomiten vaan aidosti ihmetellen. Oman keskeneräisyyden ja puutteiden näkeminen voi olla kipeää ja vaikeaa, mutta ehkä lopulta se ainoa tie muutokseen.

Pysähdy siis hetkeksi, vaikka näin sunnuntai-aamun rauhassa, tunne, tutki, tunnista ja päästä irti :)

May you be safe

May you be happy

May you be healthy

May you live with ease

Levollista pyhää Sinulle!

Shindo - the way of the gods

Osana vuodenvaihteen monenlaisia uusia alkuja, myös liikunnan ja ennenkaikkea liikkuvuuden lisääminen kuuluu suunnitelmiini. Koska koen viime vuonna ennen kaikkea panostaneeni henkiseen kehitykseen, koen että nyt on aika panostaa enemmänkin siihen kehoon sekä kehon ja mielen hyvinvoinnin yhdistämiseen. Tänä vuonna siis mieli saa virikkeitä luovien taiteiden parissa sekä itse tekemällä että näkemällä. 

Osana kehonhuoltoa olen palannut puhtaan ruokavalion pariin ja jo reilussa viikossa vointi on parantunut merkittävästi. Kehon puhdistautumisesta kielii lähestyvä flunssakin (Lienee aika harvan tietoisuudessa, että usein ruokavalion ja siten kehon puhdistamisen seurauksena on jonkin sortin flunssa parin viikon sisällä?).

Viime viikolla, havaittuani aamun lehdenhakureissulla että jos Aino-tossu nyt lipeäisi alta kaatuisin todennäköisimmin kuin punapuu metsässä - tikkusuorana lujasti maahan iskeytyen, tiedostin että kehon venyttely ja liikuttelu on välttämätön osa keski-ikäistyneen kehoni huoltoa. Ystävän innostamana lähdin kokeilemaan Shindoa. Kokemus oli niin miellyttävä että halusin jakaa siitä täälläkin.

Shindo on on japanilaisen taitoluisteluvalmentaja Kazuko Kuratomin 1980-luvulla kehittämä hoito-, rentoutus- ja venyttelytekniikka. Venyttely johon osallistuin oli ryhmätunti lämpösalissa. 

Shindo koostuu kuudesta venytyksestä jotka kohdistuvat kehon meridiaaneihin ja rentouttavat tyyppillisesti jännittyneitä kehonosia (hartiat, alaselkä ja jalat). Oli etukäteen kovin jännittynyt siitä kuinka mahdan taipua kaikkiin asentoihin. Muutaman asennon kohdalla ohjaaja esitti myös vaihtoehtoisen , lempeämmän asennon, jonka kummallakin kerralla valitsin. 

Tunnin ajan venyttelin kehoani lempeästi ja suorittamatta, kuten ohjaaja muistutteli, eri asentoihin. Hengitin ulos pahaa ja sisään hyvää; lempeyttä, rakkautta ja muuta. Venytyksissä on paljon liikkuvia elementtejä kuten venytyksen ajoittaminen oikeaan hengitysvaiheeseen, ja ojennuksen samoin. Myös mieli pitää tuoda mukaan hengitykseen. Läsnäoloa siis parhaimmillaan. Lämmin sali pehmensi kehoni ja venyi yli odotusteni. Silti tein myös yllättäviä havaintoja paikoista joissa tunsin kireyttä. Jo ensimmäisen liikkeen lopussa oikea kylkeni kramppasi kipeästi. Hengittelyllä sekin helpotti. Samoin huomasin että minun oli vaikea rentouttaa leukaani ja huomasin sen suorastaan kiristyvän. On yllättävää kuinka vaikeaa on niinkin yksinkertainen asia kuin raskas uloshengitys suun kautta. Silti sarjan lopussa huomasin, kenties pitkästä aikaa, käyttäväni paremmin koko keuhkokapasiteettiani. 

Sarjojen aikana ohjaaja kiersi salia käyden jokaisen osallistujan luona. Minun kohdalleni hän saapui neljännen liikkeen kohdalla, jonka tein siis muunneltuna selin maaten. Hän kävi läpi molemmat käsivarteni pehmeästi puristellen pienen puuvillapyyhkeen lävitse. En tiedä mitä tarkkaan ottaen tapahtui mutta tunsin valtavaa iloa ja riemua. Kosketus kutitteli jotenkin sydänalaani. Se jätti lämpimän ja rennon tunteen.

Tunti meni ohi nopeasti ja sen lopulla kasvoillani oli typertynyt hymy joka pysyi siinä vielä seuraavan päivän. En tiedä tuntuiko keho notkeammalta mutta illan aikana aineenvaihdunta vilkastui merkittävästi ja seuraavana päivänä esiinnousi tämä flunssan alku, jonka odotin saapuvaksi vasta viikon päästä. Suurin vaikutus oli nauru ja ilo joka ikäänkuin saapui sisääni. En osaa kuvailla sitä paremmin kuin sanomalla kuinka tunsin nauravani sisältä parin päivän ajan. Iloa tunnen edelleen, kaksi päivää myöhemmin. 

Ulkoinen venyttely hoitikin jollain tavalla eniten mieltäni? 

Ilmoittauduin välittömästi samaan myös ensi viikolla. Jos kehon ja mielen yhteys toimii jo ensimmäisen kerran jälkeen näin, niin mitä se onkaan kun sitä harjoittaa säännöllisesti? 

Varasin ohjelmaani myös Ying-joogaa ja Pilatesta. Tämä kehon ja mielen yhteys lie asia jota on syytä tutkia monelta kantilta ja kaikin keinoin.

Shindo on sarja venytyksiä joita voi ja tulisikin tehdä myös kotona, itsekseen, osana arjen rutiineita. Jos et ole kokeillut ja kehon ja mielen yhteys kiinnostaa niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Ohjauksessa on hyvä aloittaa niin ei tule rikkoneeksi itseään. 

Kehon ja mielen yhteyden löytäminen kiinnittää meidät syvemmin itseemme ja käsillä olevaan hetkeen. Tietoinen läsnäolo on tavoittelemisen arvoista.

Namaste <3

Intuitiosta uutta vuotta

Joidenkin uskomusten mukaan jouluaaton ja joulupäivän välisestä yöstä alkaa kahdentoista yön mittainen pyhien öiden sarja. Tällöin ihmisen yhteys henkimaailmaan on ohut ja näiden öiden aikoina osa poimii seuraavan vuoden kuukausien tulevien tapahtumien teemoja. Siis toisinsanoen heti herättyään kirjataan nähdyt unet ylös ja poimitaan niistä teemaa tuleville kuukausille, ensimmäinen on tammikuulle, toinen helmikuulle ja niin edespäin. Jos tätä ei ehtinyt tekemään niin kuukausien teemansa voi kirjata intuitiollakin. Itseltä unohtui pyhien öiden mahdollisuus tänä vuonna kokonaan. Tietysti ensi yöstä vielä ehtisi heinäkuusta eteenpäin. Vaikka kaksi edellistakin yötä unineen on vielä muistissa. Ehkä kirjoittelen niitä ylös vielä tänään.

Vuoden viimeinen päivä ja vuodenvaihde lie surullisen kuuluisaa aikaa erinäisten lupausten tekemiselle. Minullakin on roppakaupalla paremman elämän lupauksia mielessä ja kielenpäälläkin. Tänä vuonna ajattelin lähestyä asiaa hiukan toisin. Luin aamun lehdestä nuoresta naisesta joka oli vaihtanut uran merillä yrittäjyyteen. Kaikki oli alkanut unelmien, toiveiden ja haaveiden, hullujenkin, ylöskirjoittamisella. Ja hämmästyksekseen hän huomasi kovin monen asian toteutuneen. Olen itse kirjoittanut tänne blogiini siitä kuinka vaikeina aikoina, osana kiitollisuusharjoituksiani, kirjoitin unelmieni elämästä varovaisen realistisen kuvauksen, joka sitten toteutuikin monelta osin. Ehkä on aika myös osin päivittää sitä unelmaa?

Olen varautunut lämmittämään mukitolkulla kaakaota ja kerännyt filtin keinuvan lepolassen viereen. Ajattelin hiukan pyhiä oitä varioiden miettiä kynttilän ja meditaatiomusiikin rytmittämänä tavoitteitani, toiveitani, unelmiani ja odotuksiani tulevalle vuodelle. Kirjaan niitä sitten intuitiolla ja ajatuksella kuukausittain teemoitellen ylös. Ehkäpä käytän myös niitä näkemiäni unia osana.

Ehkä sinäkin haluat kokeilla jotain samankaltaista? Se suo mahdollisuuden myös katsoa ja reflektoida mennyttä vuotta sekä kurkistella tulevaan. Eilisen blogikirjoituksenikin teemaa hiukan hipoen, elämä on tässä ja nyt, olisiko tämä yksi väline pyristellä irti sitku ajattelusta ja rakentaa itse konkreettisesti sitä unelmien elämää tähän hetkeen?

Tuhkimotarinoita - A battle you know nothing about

Katselin eilen Yle Areenasta tämän kauden Tuhkimotarinoita. (suosittelen)

Tarkoituksenani oli katsoa vain yksi jakso, se jossa esiintyy ystäväni, mutta päädyin katsomaan kaikki. Vaikeudet on vääjäämättömiä elämässä ja olennaisinta kai onkin miten niistä selviää? 

Miten pääsee yli vaikeuksistaan katkeroitumatta ja ottamatta sitä tai sen sisarta kateutta, matkakumppanikseen. 

Jäin miettimään myös kuinka tuo kurkistus toisen elämään toi hyvin esille sen minkä tiedämme kaikki, mutta emme useinkaan halua muistaa. Nimittäin ei koskaan pidä olla kateellinen toisen onnesta kun ei tiedä sen hintaa. Tarinoissa esiteltyjen naisista ei taida tänä päivänä arjessa näkyä ne elämän suuret kolhut. Siitä huolimatta että niitä siellä on. Oman tarinansa meistä tietää jokainen, toisen tarinaa ei koskaa voi täysin tietää. Kadehdimme toisiamme usein oletusten tai ohuen tuntemuksen pohjalta, jonkun jota näemme, tai luulemme näkevämme. 

Toisesta näkee vain sen minkä hän haluaa näyttää. Meissä jokaisessa on epäonnistumisia, kolhuja ja menetyksiä, emme vaan kaikki pidä näitä ikäviä asioita näkyvillä. Se että kukaan ei ole kuulemassa kun puu kaatuu metsässä, ei tarkoita etteikö se olisi kaatunut. Ja se että taisteluistaan on selvinnyt, ei tarkoita etteikö niitä olisi ollut. Se kuinka paljon itsestään haluaa paljastaa toisille ja mitä puolia itsessään haluaa pitää itsellään on taas jokaisen oma asia. Jokainen jakaa sen minkä sopivaksi kokee. Se lie ihmisoikeuksista perimmäisimpiä?

Mitä sitten haluan tällä kirjoituksellani sanoa? Ehkä sitä että meidän tulisi muistaa että koskaan emme voi täysin tietää toisen ihmisen polkua eivätkä luulot ole tiedon väärtejä ja ennenkaikkea se mitä näemme ei koskaan ole koko kuva, ihminen on aina enemmän kuin osiensa summa. Aina tulisi muistaa siis suhtautua toiseen kunnioituksella, riippumatta siitä kuka hän on, mitä hän sanoo ja miltä hän näyttää, sillä siitähän siinä on kysymys, ihmisarvon kunnioittamisesta, rakastavasta myötätunnosta?